sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Silitysvälineitä

Silitykseen on saatavilla useita erilaisia apuvälineitä, jotka helpottavat esimerkiksi kaarevien tai kapeiden osien silittämista. Tässä postauksessa esitellään meillä koululla käytössä olevat välineet.

Tässä kuvassa näkyy silityslauta, joka on teollisuudessa käytettävää mallia, eli siinä on myös imulaite, joka nopeuttaa jäähtymistä ja auttaa näin saamaan nopeammin pysyvän muodon silitettävälle kappaleelle. Silitysrauta on ylipainehöyryrauta. Silityslaudan päällä on hihalauta, joka nimensä mukaisesti helpottaa hihan tai muiden kapeiden kohtien silitystä. Erilliseen tukeen kiinnitettynä oleva pitkä ja kapea lauta on tarkoitettu housun saumojen silitykseen.


Silityshevonen helpottaa kaarevien saumojen silitystä.


Silityskinnasta käytetään apuna vaatteen pieniä osia silitettäessä ja se voidaan laittaa esimerkiksi hihalaudan päälle.



Kulmanavaaja, toiselta nimitykseltään kantti, helpottaa kapeiden saumojen avaamista, esimerkiksi paidan kauluksissa.


Silitysrautojen pohjassa käytetään käytetään irrallisia teflonsuojia. Suojus estää kankaan palamisen ja kiillon muodostumisen sekä helpottaa silitystä. Irrallinen pohjasuojus on myös helpompi puhdistaa, jos esimerkiksi liimakangas tarttuu siihen kiinni.


Silitysraudan pohjan voi yleensä puhdistaa vedellä ja saippualla, mutta jos lika ei sillä lähde, niin käytettävissä on myös järeämpiä puhdistusaineita ja teräsvillaa.


Tässä kuvassa on silityslaudan ja eri apuvälineiden suojaliinoja. Varsinaiset silityslaudan päälliset voivat olla likaisia ja erityisesti vaaleita kankaita silittäessä voi kangas kärsiä likaantumisesta, jos ei silityslautaa ole suojattu puhtaalla kankaalla.



Samettilauta helpottaa sametin ja muiden nukkapintaisten kankaiden silitystä. Valkoinen kangas kuvassa on karheapintainen ja siis myös tarkoitettu avuksi nukkapintaiseten kankaiden silitykseen.



Vaateharjoja käytetään nukkapintaisten vaatteiden viimeistyksessä.


Joskus voi olla tarpeen turvautua ihan kotioloistakin tuttuun tavalliseen silitysrautaan. Taempi malli on höyrysilitysrauta.




 


 


keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Flunssapäivän projekti

 
Toista päivää kotona flunssan kourissa, ilmeisesti olo tänään jo hieman parempi kun piti alkaa jotain tekemään! Päivän projektiksi valikoitui muutama kuukausi sitten ostamani retromekko, joka oli aivan liian iso yläosasta minulle. Mekko on siis pienennetty kauttaaltaan yläosasta ja kantattu uudestaan, käytin hyväksi mekossa aiemmin olleet kanttinauhat. Tosin vasta jälkeenpäin tarkastelin mekkoa kunnon valossa ja huomasin kantin paikoitellen kellastuneen, eli olisi kuitenkin kannattanut kantit uusia! Selkään lisäsin myös muotolaskokset. Mekko on väritykseltään melko kesäinen, mutta eiköhän se siitä huolimatta pääse kouluun päälle jo nyt syksyllä!
 
Koulussa alkoi tänään uusi jakso ja meillä alkaa niin sanottu studio-ompelu. Jyväskylän ammattiopiston vaatetusalan opiskelijat tarjoavat siis korjausompelua Studio-ompelimossa. Kurssilla saamme korjata ja muokata myös omia vaatteitamme. Tämän mekon muokkasin nyt kotona, mutta eiköhän meiltä kaapeista projekteja löydy kurssilla tehtäväksi!
 
 

torstai 10. syyskuuta 2015

Muntyyli

 
Viiden kotonaolovuoden jälkeen ensimmäinen ajatus tehtävästä kuullessa oli, että mikä ihmeen oma tyyli?! Kotona lasten kanssa ollessa ei kauheasti ole tullut panostettua itseensä, nyt opiskelujen myötä siihen on pikkuhiljaa alkanut taas heräämään. Kaippa mun tyyli tällä hetkellä on jotain tämän kollaasin kaltaista, eli rentoa, mukavaa, vähän väriä, farkkua ja ehdotomasti lemppariväriä pinkkiä! Se mitä haluaisin omaan tyyliini tuoda lisää on värikkyyttä! Kaapit pursuilee ihania retrokankaita ja pikkuhiljaa pitäisi saada joistain ihanuuksista työstettyä itselle vaatetta.
 

Pientuote

Ensimmäisenä varsinaisena työnä valmistimme pientuotteen, jonka sai vapaasti ideoida, ainoana vaatimuksena oli, että tuotteessa olisi jonkinlainen kiinnitin. Päätin valmistaa kassin, johon kankaat löytyivät valmiina omasta kaapistani. Päälikangas on Marimekon pirput parput- kuosia ja vuorina on käytetty kierrätettyä lakanakangasta. Päälikangaskin on kirpputorilöytö, joten materiaalikulut eivät päätä huimanneet. Kuten kuvasta yllä näkyy, niin ilman ratkojaa ei hommasta selvitty, mutta lopputulokseen olen oikein tyytyväinen!

 
 
 

maanantai 7. syyskuuta 2015

Blogitehtävä 2

Tällä kertaa blogitehtävänä on esitellä erilisia paininjalkoja.

1. Vasemmalla kiinteä paininjalka tasaisten pintojen ompeluun. Oikealla nivelpaininjalka normaaliin ompeluun.


2. Vetoketjupaininjalka


3. Eritasopaininjalkaa voidaan käyttää tikkauksissa.


4. Piilovetoketjupaininjalka helpottaa piilovetoketjun ompelua.


5. Päärempaininjalka auttaa tekemään tasaisen päärmeen, vasemmalla oleva tekee kapean päärmeen ja oikealla oleva hieman leveämmän.


6. Teflonpaininjalkaa käytetään nahan ja liukaspintaisten materiaalien ompeluun.